Tervetuloa Kevätkahvilaan!

Tervetuloa juhlimaan kevään merkkejä tänään lauantaina 13.4. kello 14 alkaen.

Luvassa bingoa, taimien kylvöä, kankaanpainantaa ja hippaa. Joost Seelenin ohjaama Hollannin talonvaltausliikkeestä kertova elokuva The city was ours näytetään kello 18. Tarjolla kahvia ja teetä, herkkuja ja suolaista syötävää. Juhlat jatkuvat kello 20 saakka.

Tapahtumapaikkana on Squat Makamik osoitteessa Jyrängöntie 1, Helsinki. Talo on rakennettu vuonna 1900 ja se on Kumpulan kartanon (nykyään Kumpulan kasvitieteellinen puutarha) vanha leipomorakennus. Leipomo on toiminut myös kaupungin vuokra-asuntona 1970-luvulla.

Tila on otettu käyttöön, koska kaupungissa on tarvetta epäkaupalliselle ja käyttäjien ehdoilla toimivalle tilalle. Kaupunki on pitänyt taloa tyhjillään ja jättänyt sen talven yli kylmilleen. Lisäksi ovi ja ikkunat on jätetty korjaamatta. Tällä tavalla hoidettuna talo ei pysy pitkään käyttökunnossa.

Toimintaa on luvassa myös sunnuntaina sekä avajaisia seuraavalla viikolla seuraavasti. Kaikki toiminta on avointa ja maksutonta.

La 13.4. Avajaiset klo 14-20.

su 14.4. Avoin talokokous, tervetuloa! klo 14->

ma 15.4. Talo auki klo 12-17. Tarjolla kahvia, teetä ja infoa talon
toiminnasta.

ti 16.4. Avoin remonttipäivä klo 12->

Peli-ilta klo 17-> Paikalla on muutamia lautapelejä (mm. Carcassonne, Power
Grid jne.). Voit myös tuoda omasi pelattavaksi! Lautapelien lisäksi voit ottaa osaa Mafiosoon, johon voi osallistua jopa 30 pelaajaa.

ke 17.4. Pirate Cinema + café klo: 18-> elokuva Sound of Noise (2010) klo: 19->

to 18.4. Anti-Café klo  Alustus ja keskustelua osuuskunnista. Esiintymässä akustista
kitaramusiikkia soittava Hulda Huima.

pe 19.4. Vankituki-ilta. Kirjeiden kirjoitusta poliittisille vangeille. Vankitukiryhmä Helsingin Anarkistinen musta risti esittelee toimintaansa.

Makamikin toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja yhteiseen päätöksentekoon. Tila on vapaa puoluepoliittisesta toiminnasta ja materiaalista, koska haluamme tukea tasavertaisia päätöksentekotapoja, emme keskitettyjä valtarakenteita.  Pyrimme löytämään kaikille sopivat ratkaisut keskustelemalla, ja tarkoituksena on pyrkiä lopputulokseen, jonka kaikki voivat hyväksyä. Kaikista asioista ei tarvitse kuitenkaan päättää yhdessä, vaan tilassa toimivat ryhmät ja yksilöt voivat toimia oma-aloitteisesti talon periaatteiden puitteissa.  Päätöksenteossa kenelläkään ei ole erityisasemaa eikä pysyviä vastuutehtäviä.  Makamikin toiminta on päihteetöntä, ja pyrimme siihen, että kaikki pystyisivät ottamaan vastuuta ilmapiiristä, ongelmatilanteisiin puuttumisesta ja turvallisuudesta.  Tilassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, rasismia, seksismiä tai muutakaan sortavaa tai häiritsevää käyttäytymistä. Kunnioita muiden ihmisten omaa tilaa. Jos koet tai näet häiritsevää käyttäytymistä, kerro siitä muille.

Makamikin tarkoituksena on tarjota tilaa sitä tarvitseville ryhmille ja yksilöille. Kuka vain voi järjestää toimintaa, tai tulla viettämään aikaa.
Tervetuloa!

makamik@riseup.net
Lisää informaatiota makamik.wordpress.com

—–

Talon toiminta on voitontavoittelusta vapaata. Kaikki rahalliset tuotot menevät joko talon kuluihin tai lahjoitetaan muihin antiautoritäärisiin projekteihin. Tilassa kuka vain voi järjestää periaatteisiin sopivaa toimintaa.

Päätökset tehdään tasavertaisesti ja konsensukseen perustuen. Pyrimme löytämään kaikille sopivat ratkaisut keskustelemalla. Konsensus ei perustu enemmistön ylivaltaan, vaan tarkoituksena on pyrkiä lopputulokseen, jonka kaikki voivat hyväksyä. Kaikista asioista ei tarvitse kuitenkaan päättää yhdessä, vaan tilassa toimivat ryhmät ja yksilöt voivat toimia oma-aloitteisesti talon periaatteiden puitteissa. Päätöksenteossa kenelläkään ei ole erityisasemaa eikä pysyviä vastuutehtäviä. Tiedostamme myös, että omaksutut eriarvoistavat toimintamallit täytyy ottaa huomioon pyrkiessämme tasavertaiseen päätöksentekoon.

On tärkeää kehittää tapoja, joilla voidaan kiinnittää huomiota tilan ilmapiiriin ja siellä toimivien ihmisten tuntemuksiin. Pyrimme siihen, että mahdollisimman monenlaisilla ihmisillä voisi olla tilassa kunnioitettu, turvallinen ja tervetullut olo. Tätä asiaa edesauttaa se, että tilan toimijat luovat yhdessä talon periaatteet ja käytännöt. Makamik on olemassa sen käyttäjiä varten. Suurin osa julkisista tiloista taas on kaupallisia, eli voitontavoittelua varten. Tarvitsemme yhteisiä tiloja, joita ei ole tarkoitettu yksinomaan kuluttamiseen tai työntekoon, ja joiden toiminnan voimme yhdessä määritellä. Siksi emme suostu siihen, että mikään ulkoinen taho määrittelee talon toimintaa.

Helsingissä on tarve myös päihteettömille tiloille, joissa ihmiset voivat tavata toisiaan. Makamikin toiminta on päihteetöntä, ja pyrimme siihen, että kaikki pystyisivät ottamaan vastuuta ilmapiiristä, ja turvallisuudesta, sekä puuttumaan tarvittaessa ongelmallisiin tilanteisiin.

Makamikin toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja yhteiseen päätöksentekoon. Tila on vapaa puoluepoliittisesta toiminnasta ja materiaalista, koska haluamme tukea tasavertaisia päätöksentekotapoja, emme keskitettyjä valtarakenteita. Ideana on, että tapahtumia voi järjestää ilman suurempaa kokemusta tai asiantuntijuutta. Sen sijaan asioita voi oppia tehdessä, sekä taitoja ja tietoja jakaessa.

Tilassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, rasismia, seksismiä tai muutakaan sortavaa tai häiritsevää käyttäytymistä. Kunnioita muiden ihmisten omaa tilaa. Jos koet tai näet häiritsevää käyttäytymistä, kerro siitä muille.Lähdemme tekemään tilaprojektia näistä lähtökohdista, mutta tila kehittyy ja muuttuu siellä toimivien ihmisten myötä. Tervetuloa järjestämään toimintaa ja luomaan yhteistä tilaa!

Mainokset
Kategoria(t): Makamikin Tapahtumat Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s