Makamikin remonttitapaaminen ma 27.6.

in english below

Valtaamalla hankitun, hylätyn talon saattaminen elinvoimaiseksi ja pitkäaikaiseksi yhteistilaksi ei ole ehkä helppoa. Mutta me olemme silti valinneet tämän haasteen, ja kutsumme kaikki muutkin kiinnostuneet mukaan avoimiin oppimis-remontointi-sessioihin! Ensimmäinen yleistapaaminen pidetään Makamikilla (Jyrängöntie 1) maanantaina 27.6. klo 13. Tapaamisessa keskustellaan talon kunnostussuunnitelmista, sovitaan tulevista töistä ja aikatauluista sekä kunnostetaan taloa.

Makamikia on kunnosteltu koko olemassaolonsa ajan, mutta tänä kesänä on tarkoitus saada parannuksia aikaan entistä määrätietoisemmin. Tavoitteina on saattaa tila sekä parempaan rakennustekniseen kuntoon, ekologisemmaksi ja omavaraisemmaksi, sekä olemaan mukavampi, sopivampi ja saavutettavampi tila sen käyttäjille. Voimme myös keksiä uusia ideoita, miten parantaa tilaa!

Kaikki kiinnostuneet kunnostustaidoista riippumatta ovat tervetulleita mukaan oppimaan uusia taitoja tai jakamaan omaa osaamistaan. Mukaan voit tulla vaikka aikaisempaa kokemusta ei olisikaan. Myöskään sitoutuminen ei ole välttämätöntä, auttamaan voi tulla satunnaisestikin.

Vaikka olemmekin hankkineet resursseja remontointia varten, myös tuki on tervetullutta. Jos sinulla on kysyttävää kunnostukseen liittyen, haluat olla mukana mutta et pääse tapaamiseen tai haluat tukea projektia rahallisesti tai materiaalisesti, ota yhteyttä mailitse osoitteeseen makamik at riseup piste net.

Tervetuloa!

ikkunan korjausta

Makamik renovation meeting

May not be easy to turn previously squatted, abandoned house into lively long term communal space. But we’ve chosen to rise to the challenge! We invite all interested people to join open learning-renovation-sessions. First gathering is on Monday 27.6. in Makamik (Jyrängönkatu 1) starting at 1pm. At the meeting we’ll discuss the renovation plants, plan preliminary schedules and start to work.

There’s been repairs going on in Makamik from the start, but this summer we want to achive bigger goals than before. Some goals are turning the space into better condition based on building technics, more ecological and self-sufficient, and more comfortable, useful and accessible for users. New ideas are also welcome!

All interested people are welcome to join regardless of their abilities on renovation. The renovation project is based on everyone sharing and learning from others. Strict commitment isn’t also necessary.

Even we’ve organised funds for renovating, material and funding support is also welcome. If you have questions about renovation or you want to donate something, money, tools, materials, you may contact makamik(at)riseup(dot)net.

Welcome!

Advertisements
Kategoria(t): Makamikin Tapahtumat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s